Tyyliopas

Viime viikot olemme käyneet läpi sisustuksen arkkitehtuurin historiaa. Kävimme läpi eri tyylikausia Suomessa ja sen myötä asumisen muutoksia sieltä metsämökeistä nykyaikaan.

Ensitöiksemme saimme tehtäväksemme tehdä itselle eri aikakausista tyylioppaan. Oppaaseen kerättiin eri aikakausille tunnusomaisia huonekalu, koriste-esine tai rakennustyylejä. Samalla muutamalla ydinkohdalla historiatietoa.

Näiden tyylittelyjen jälkeen saimme tehtäväksi koota esitys eri aikakausien asumisesta ja julkisesta rakentamisesta. Itselleni osui 70-luvun asuminen. Aineiston kerääminen ja esityksen kokoaminen oli mielenkiintoista mutta toisaalta haastavaa. Kuvamateriaalin hakeminen tuotti hieman ongelmia, mutta joitakin kuitenkin löysin. Itse 70-luvulla lapsena eläneenä kyseisen aikakauden talot ja värit kyllä muistuivat kuvien myötä mieleen.

Tämän jälkeen pääsimme klassikkohuonekalujen ja lamppujen maailmaan. Voi kuinka paljon on kauniita huonekaluja ja lamppuja olemassa. Oli niin ihana tehtävä koota omaan esitykseen ne huonekalut ja lamput, jotka ovat itselle ne kaikista kaikki.

Aallon enkelinsiipi lamppu (Aalto lattiavalaisin A805) on ollut jo nuoresta tytöstä se lamppu. Sen kauneus on aina miellyttänyt itseäni. Toivottavasti se vielä joskus on omassa olohuoneessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: