Yksiö Kamppi

Ammattipiirtämisen loppupuolella saimme Yksiö Kamppi-tehtävän.

Tehtävän tarkoituksena oli pohtia miten asunnon pohjaa muuttamalla saisi kyseisen yksiön toimivaksi pieneksi kaupunkikodiksi, jossa vietettäisiin aikaa esimerkiksi kulttuuririentojen ja erilaisten tapahtumien ohessa. Myöhemmässä vaiheessa asunto voisi toimia mahdollisesti omistajan lapsenlapselle opiskelija-asuntona.

Ostaja on valmis vaativallekin remontille sekä arvostaa laadukasta asumista.

Asunnosta saatiin alla olevat tiedot suunnittelun pohjaksi sekä alkuperäinen pohjakuva.

Kyseisessä pohjassa suurinta ongelmaa tuotti ilmastointihormi, joka keittiön seinässä. Koska kyseiseen hormiin ei voi koskea, pohjan muuttamisessa piti se ottaa jatkuvasti huomioon. Pyörittelin eri ajatuksia ja mittasin mittoja, miten mikäkin asia mahtuisi toimimaan kyseisessä tilassa.

Päädyin lopulta ratkaisuun, että siirrän vanhasta vaatehuoneesta seinää keittiötä päin niin, että ulottuisi hormin ohi. Näin kyseiseen tilaan saisi tilaa liukuovellisille kaapeille, joiden taakse voisi sijoittaa säilytystilat. Lisäksi keittiötä lähimpänä olevaan kaappiin sijoittaisin pesukoneen. Eteisen vastakkaiselle seinälle mahtuisi pieni käyttönaulakko sekä pieni konsolipöytä ja tuoli huoneisto-oven vierelle.

Keittiön suunnittelin L-muotoiseksi, valkoisena. Yläkaapiston matalilla kaapeilla niin, että yläkaappien ja vanhan vaatehuoneen väliselle seinällä voitaisiin jättää joko aukko tai käyttää siinä lasia, jolloin luonnonvaloa pääsisi myös eteistilaan. Keittotaso sekä yhdistelmä uuni, jossa myös mikrotoiminto. Ja vaikka asunnossa vietettäisiin vain muutamia päiviä kuukaudessa varaisin tiskikoneelle paikan hellan viereen. Irtokalusteena Smegin jääkaappi mustana.

Kylpyhuoneen pohjan jätin ennalleen, lisäisin uudet vesikalusteet sekä suihkuun kääntyvät ovet ja seinälle pyyhekuivaustelineen. Altaan yläpuolelle peilikaappi ja altaan alapuolelle allaskaappi. Wc-istuin vaihdettaisiin nykyaikaiseen lattiamalliin, jossa piilojalka.

Huonetilan sisustaisin Artekin pyöreällä pöydällä sekä siihen yhtenäisenä Artekin tuolit. Vuodesohva, jossa hyvä mekanismilla avautuva sänky, esim. Artekin Vuodesohva 549, Hallingdal 65. Vielä mukava sohvapöytä, nojatuoli ja tv asennettuna seinätelineelle.

Eteiskäytävällä katossa olisi kiinteät valaisimet ja pöytäryhmän ja sohvan yläpuolella mukavat tilaan sopivat valaisimet, esim. Artek kultakello pöytäryhmän päällä ja ”mehiläispesä” sohva kohdalle. Tarpeen mukaan vielä ehkä jalkalamppu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: